Sosiaalialan ohjaaja [Finland]


 

Fieteri on yli 10 vuotta Seinäjoella toiminut yksityinen lastensuojelulaitos, joka tarjoaa laadukkaita ympärivuorokautisia sijaishuollon palveluja. Haemme nyt hienoon joukkoomme sosiaaliohjaajaa/sairaanhoitajaa.

Arvostamme työntekijällä kehittävää työotetta, avoimuutta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Työssä pystyt kehittämään ja kehittymään. Työhön sisältyy lasten kasvatus- ja hoitotyötä, verkostotyötä sekä perheen kanssa työskentelyä. Toivomme työntekijältä sitoutuneisuutta, sillä omahoitajatyöskentely on tärkeä osa sosiaaliohjaajan/sairaanhoitajan työtehtävää.
Työkokemus lastensuojelusta tai psykiatrisesta hoitotyöstä katsotaan eduksi. Koulutusvaatimuksena sosionomi, sairaanhoitaja tai muu soveltuva AMK-tason tutkinto. Otamme huomioon myös valmistuvat opiskelijat.

Pääset osaksi hienoa, monipuolista ja kehuttua Fieteri-tiimiä. Fieteri on saanut hyvää palautetta siitä, että lämminhenkiseen työyhteisöömme on helppo tulla. Työhön perehdytys on hyvää. Fieterissä koko työyhteisö johtoa myöden työskentelee saman katon alla. Panostamme työhyvinvointiin, kannustamme henkilökuntaamme erilaisin yhteisöllisin tapahtumin sekä muun muassa Smartum-setelein.
Olisitko sinä meidän tuleva työkaveri? Lisätietoja avoimesta työpaikasta sinulle antaa yksikön johtaja Jaakko Mörsky.

Mahdollisuus 50%-100% työaikaan, eli 57,5-115h/3 viikkoa

Yhteystiedot: Vapaamuotoisen hakemuksen sekä CV:n voit lähettää osoitteeseen [email protected] tai työnhakulomakkeen kautta.
Työpaikan osoite: Törnäväntie 30 A, 60200 Seinäjoki
Palkkaus: Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy: 10.09.2023 20:59
Jätä hakemus: https://www.fieteri.fi/rekry/
Ilmoitus jätetty: 24.08.2023 16:00
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: 94583541-78af-472c-a6b2-84571304d83c

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

.


Fieteri Oy
Seinäjoki
Kokopäiväinen, Vakituinen

Julkaistu 24.08.2023

$ads={2}


 

.

$ads={1}

Post a Comment

Previous Post Next Post

Sponsored Ads

نموذج الاتصال